lauantai 28. tammikuuta 2012

Meidän keittiö

Mä olen aina halunnut hengailukeittiön. Mun lapsuudenkodissa vietettiin aina paljon aikaa keittiössä, ja se oli myös se paikka jonne kaikki kokoontui jos meillä oli vieraita. Tähän mennessä mun ja meidän kodeissa on aina ollut tosi pieni keittiö, tai vielä useammin keittokomero. Nyt mun unelma on toteutunut, meillä on lähes 30m2 keittiö, jossa voi ruokailla, leipoa, askarrella, järjestää illanistujaisia ja hengailla muuten vaan ilman että tila loppuu kesken.





Kaikista parasta keittiössämme on mielestäni se, että täällä on paljon tilaa laittaa ruokaa ja leipoa. Laskutilaa on paljon, ja tuo madallus ikkunan kohdalta on meistä kiva, koska Jack pääsee osallistumaan ruuanlaittoon siihen nousemalla. Poika onkin jo innokas apuri, ja on jo herkkusuuna oppinut että jos äiti kaivaa vatkaimen tai taikinakulhot kaapista, kannattaa ryhtyä auttamaan. :D  Myös kaappitilaa löytyy tästä keittiöstä paljon, ja alkuun meillä olikin hiukan ongelmana mitä niihin kaikkiin laittaisi.



Keittiötä ja ruokatilaa jakaa meillä siis tämä kahvisaareke jonka esittelin edellisessä postauksessa, joten ei siitä sen enempää.



Ruokailutilan seinälle laitettiin vanhoja ikkunoita. Musta nuo maalit olivat rapistuneet sen verran kivasti, ettei niille tehty muuta kuin hieman lakattiin suurimpia varinoita estääksemme. Myöhemmin tuputtelin kehyksiin sinne tänne kultaista maalia sienen kanssa, jolloin kehyksistä tuli vielä kivemmat. Ikkunat ovat toiselta reunalta saranoilla kiinni seinässä, joten ne voi myös avata ja sujauttaa väliin jotain koristeita.

Tässä on meidän ruokapöytä. Se on naamioitu kauniiksi, mutta oikeasti se on kamala. Tuo pöytä on ainakin 15 vuotta vanha, ja siitä on maali lohkeillut (huonolla tavalla) kulmista, ja jotenkin kummassa kanteen on painunut jotain vanhoja viivakoodeja tms. Saimme pöydän väliaikaisratkaisuksi isältäni kun muutimme, sillä aikaisempi neljän hengen ruokaryhmämme näytti säälittävän pieneltä näin isossa keittiössä. Vanhan ruokapöydän tuolit ovat toki silti käytössä, ja aivan väärän väriset. :D Mä en vaan ole löytänyt ruokapöytää joka ois just sellainen kuin mä haluan. Tällä hetkellä olemmekin päätyneet siihen, että rakennamme pöydän itse kunhan kevät koittaa ja ulkona voi taas touhuta tuollaista. Laitankin teille vielä kuvan yhdestä mahtavasta ideasta pöytään liittyen.

Bongasimme tämän idean sattumalta "Tyylivarkaat" nimisestä ohjelmasta maikkarilla(?) ja ihastuimme molemmat heti. Tässä pöydässä oli tosin vain toisen päädyn jalka tuollainen vanhan ompelukoneen jalusta, ja toinen pää oli kiinni seinässä. Me haluaisimme molemmat päät samanlaisiksi, ja pöytälevyn jollakin toisella värillä ja ehkä enemmän puun kuvioilla.

Loppuun laitan vielä muutamia yksityiskohtia keittiöstämme.

perjantai 20. tammikuuta 2012

Kahvisaareke, again. :D

Nyt kun sain paremman kameran, otin myös parempia kuvia tuosta keittiösaarekkeesta.

Tässä kuvassa on sovitettavana H&M:n alesta tilattu kaitaliina. Siivosin sen nyt vielä toistaiseksi takaisin kaappiin, en ole näet varma sopiiko se meidän keittiöön. Mun mielestä se on ehkä vähän liian sininen, jos se olisi ollut vaaleamman sininen tai edes harmahtavan sininen niin olisi mennyt paremmin, mutta tuosta väristä en ole aivan sata-varma. Pitänee vielä makustella asiaa tämän kuvan kanssa, mutta todennäköisesti kyllä palautan sen vielä.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Kirjasto

Sain vihdoin kunnollisen kameran takaisin, joten nyt olisi taas uusia kuvia tiedossa. :)

Otetaan ensin tarkasteluun meidän "kirjasto". En tiedä miksi kutsumme sitä tuolla nimellä, koko huoneessa ei meinaan ole edes kirjahyllyä. :D Eikä se oikeastaan ole edes huone, vaan tuollainen aulatila portaiden yläpäässä. Jackille luetaan siellä iltasatuja, joten on sillä jokin kirjastomainen tarkoitus, vaikka kirjat lojuvatkin yleensä vaan pinossa pöydällä eikä kirjahyllyssä.

Ensimmäisessä kuvassa näkyy kirjaston yleisilme. Arvatkaa kuinka monta kertaa mä kävin ensin uudestaan ja uudestaan keräämässä nuo kirjat takaisin tuon maitolaatikon(?) päälle? Jackin mielestä ne sopivat paremmin lattialle, ja kun hän oli kuudennen kerran vedellyt ne lattialle ennen kuin ehdin ottamaan yhtäkään kuvaa, päätin luovuttaa ja ottaa kuvaan myös herra tihulaisen touhuissaan. :D

Tässä kuvassa on tämä kirjaston ihana ikkuna. Löysimme eilen tuon vanhan penkin meidän piha-aitasta, ja päätimme kantaa sen sisään. Aika monessa huoneessa sitä käytiin sovittamassa, mutta se oli lähes kaikkialle liian pitkä. Sitten kun kannoimme sen yläkertaan, huomasimme molemmat heti että sehän sopii tuohon ikkunan alle kuin valettu. Myös Jack oli sitä mieltä että se on oivallinen paikka penkille, nyt hänkin näkee tuosta ikkunasta kylille asti. Verhot ovat Jotexilta, ja nuo vanhat Peltosen sukset me löydettiin joskus Helsingissä asuessamme meidän talon roskakatoksesta. Kynttilälampetin löysin joskus 5 vuotta sitten kirpparilta, maksoin siitä 1,50e. Ihanan halpaa! :)

Yhteen asiaan kyllä tarvitsisin mielipiteitä tässä kirjastossa. Nuo verhot, tai niiden pituus. Pitäisikö teistä niiden olla tuonne maahan asti pitkät niin kuin nyt on, vai pitäisikö ne lyhentää tuohon penkin reunaan? Nostin oikean puolesen verhon kuvaa varten penkin päälle jotta sitä on vähän helpompi arvioida miltä näyttäisi lyhyempänä. :)

Tässä vielä kuva tuosta lukunurkkauksesta (ja kirjat siis edelleen lattialla :/ ). Tuo tuoli on musta aika ihana, saimme sen joskus mieheni kaverilta kun hän uusi toimistonsa sisustusta. Meillä on muutenkin paljon tavaraa ja huonekaluja joita on saatu tai löydetty jostain, musta on ihan käsittämätöntä miten hyvää tavaraa jotkut on dumppaamassa kaatopaikalle. Noh, niinhän ne sanovat, että toisen romu on toisen aarre. :) Maitolaatikko ja lehmien nimikyltti-liitutaulut löytyivät pihapiirin vanhasta navetasta, ja lipasto on peräisin mun isältä. Se on ihan hirveä, kamalan värinen ja ihan rikkikin. Mulla ja mun isällä on vähän eri käsitys tavaroiden hyväkuntoisuudesta, tätä hän nimittäin mainosti enne tuomista tosi hyvin säilyneeksi. :D Lipasto lentää saman tien mäkeen kun löydän tuohon jokun uuden korvaajan, tai jopa sen ihan oikean kirjahyllyn. :D Lipaston päällä oleva karttapallo on mieheni lapsuuden kodista ja tuo vanhan näköinen radio Clas Ohlsonilta. Mustavalkoisessa taulussa on Jack viikon ikäisenä, ihana pikku kurttupossu. <3 Taulu on teetetty Ifolorilla.

Koko huoneen sisustus on tullut meille maksamaan karkeasti arvioituna n. 150e. Aika hyvin, vai mitä? :)

tiistai 3. tammikuuta 2012

Pohjapiirros

Joku kerkesikin jo toivomaan pohjapiirrustusta kodistamme. Se varmasti selkeyttää kuvaa itse kunkin päässä tästä talosta, mun selostukset asioiden sijainneista on tunnetusti aika sekavia. :D Tässä siis suuntaa-antava pohjapiirrustus, sitä ei ole piirretty mittakaavaan.

Keittiön alku

Meillä lähti vähän nahkeasti tämä sisustaminen alkuun, sillä vaikka haluja olisi ollut kovastikin, ei kaksion tavarat mitenkään riittäneet ison omakotitalon täytteeksi. :D Koska itse olen vielä kotihoidontuella kotona, ei meillä myöskään ollut mitään valtavia summia sijoittaa uusiin huonekaluihin, joten alkuun (ja edelleen) sai kiertää kirpputoreja ja kierrätyskeskuksia aika urakalla. Tässä kohtaa mainittakoon, että blogistani on tulossa melkoinen köyhän miehen sisustusblogi, joten pröystäilevää tyyliä etsivien kannattanee siirtyä jonkin toisen blogin pariin. Jos taas sinua kiinnostaa pienen budjetin sisustaminen, tervetuloa! :)

Keittiöönhän piti tietenkin heti saada purkkeja ja purnukoita, ja nykyään tilanne onkin jo se, että mulle tuottaa ongelmia keksiä joka purkille oma paikkansa, niitä kun tarttuu niin helposti mukaan kaupoista. :D Suurin osa näistä purkeista ja koreista löytyi yllättäen Hongkongista, tuosta sekalaisen krääsän taivaasta. Ainoastaan tuo pikkuinen laatikosto on Kodin1 Anttilasta viime kesän alennusmyynneistä, ja ruskea puupurkki on stockan jonkun vuoden hullareilta. Aina-kahvipurkki löytyi mieheni isän mökiltä, ja leivänpaahdin sijaitsee nykyään kaapissa, meillä kun syödään aika vähän paahtimeen mahtuvaa leipää.

Keittiön verhot ovat jakaneet mielipiteet aika lailla puoliksi, osan mielestä ne on ihan kamalat mummorievut, ja osan mielestä taas sopivat tosi hyvin meidän kotiin. Ne ovat mustakin toisaalta kamalan tylsät ja mummomaiset, mutta taas toisaalta aika ihanat ja tavallaan sopivan neutraalit. Olen kyllä miettinyt vaihtamista, ja sain jo kankaankin, mutta siitä tulikin sitten pöytäliina. :D Nämä tämänhetkiset verhot tilasin Jotexilta, hinta taisi olla 3,95e/kpl, eli ei tosiaankaan paha.

Keittiöön muutti myös vanhassa asunnossa majailleet Ikean pöytä/taso/hyllykkö-systeemit. Ne olivat alunperin koivunväriset ja käsittelemättömät, mutta ihana mieheni petsasi ne pähkinän sävyisiksi joskus kauan-kauan sitten. Nyt niistä tehtiin vähän keittiösaarekkeen tyyppinen ratkaisu jakamaan keittiötä ja ruokailutilaa. Kattiloita oli pakko myös saada seinälle. Mä olen kyllä sillä tavalla pöhelö, että noita kattiloita (ja siivilää) ei koskaan käytetä, vaan meillä on käyttökattilat erikseen. :D Tämä kuva on nyt vähän tällainen kamala kun on niin sotkuista, mutta se oli tähän hätään ainoa kuva tuosta systeemistä jonka löysin. Alkuun nämä kuvat tulevat olemaan aika surkeita, sillä mulla on kameran muistikortti hukassa niin en saa tuoreempiakaan otettua. :( Lupaan parantaa tasoa mahdollisimman pikaisesti. <3